Meistä

Meistä

Mainpage_about_us_resized3

Moikka, Hallo! 

Mukavaa, että olet löytänyt tiesi pieneen verkkopuotiimme.Valikoimaamme olet jo kenties tutustunut, mutta keitä me oikein olemme ja mistä tulemme? Me kiteytämme asian usein seuraavasti: Finnflavours on suomalais-saksalaisen yhteistyön hedelmä - sen taustalta löytyy nimittäin kahden kulttuurin rakkaustarina. 

Kaikki alkoi siitä, kun saksalainen Tim aikoinaan - kuutisen vuotta sitten - saapui Suomen Turkuun Erasmus-opiskelijaksi. Tuolloin hänellä ei ollut aavistustakaan minkälaisia seuraamuksia sillä tulisi olemaan. Tapasimme yhteisten ystävien kautta, rakastuimme, ja muutaman mutkan kautta asuinpaikaksemme vakiintui lopulta Elinan ihana kotikaupunki Turku. Muutama vuosi sitten perheemme kasvoi omalla "Erasmus-vauvallamme".

Olemme molemmat aiemmin tehneet työmme kautta Suomea ja suomalaisuutta tunnetuksi maailmalla. Kun huomasimme, että markkinoille alkoi tulla yhtä enemmän, uusia omaleimaisia ja innovatiivisia elintarvikebrändejä, alkoi muhia ajatus omasta verkkokaupasta. Tavoitteeksi asetimme tuoda vastuullisesti tuotettuja, laadukkaita ja uniikkeja pk-yrittäjien tuotteita saman sivuston alle. Elintarvikkeiden lisäksi valikoimastamme löydät laadukasta kotimaista luonnonkosmetiikkaa. Meille on tärkeää, että myymiemme brändien takana on perheiden tai ystävien muodostamia pk-yrityksiä. Samanlaisia tiimejä kuin me kaksi, joilla on yhteinen visio ja selkeät arvot. Vaikka yrittäjyys oli iso hyppy tuntemattomaan, ryhdyimme tuumasta toimeen.

Vastuullisuus, luonnon kunnioittaminen ja terveellinen elämäntapa ovat tärkeitä arvojamme, joita haluamme tuoda myös lähemmäs asiakkaitamme. Me uskomme, että jo pienikin askel kohti vastuullisempaa kuluttamista on iso askel eteenpäin. Kaikkien tuotteidemme raaka-aineet on valittu huolella: niiden alkuperän eettisyys on aina varmistettu. Meille kiireisessä lapsiperhearjessa hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää ja ruoalla on tässä kohtaa iso merkitys: pyrimme syömään terveellisesti, mutta sallimme itsellemme myös pienet paheet.

Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan valikoimaamme. Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää meistä tai valikoimaamme liittyen, tai haluat antaa palautetta, vastaamme mielellämme. Meihin voit olla yhteydessä esimerkiksi täällä tai sosiaalisessa mediassa. Olisi mukava tutustua sinuun.

Ollaan yhteydessä!

 

Rakkaudella Suomen Turusta,

Elina & Tim

Ueber_uns_Pic

 


Klarna Checkout
kauppiaan tiedot